Jääkarhunpentu kasvaa ja kehittyy

Ranuan eläinpuiston jääkarhunpentu kasvaa huimaa vauhtia emonsa Venuksen hellässä huomassa. Pentu painanee jo kaksi kiloa! Näissä videoissa pentu on vajaan kuukauden ikäinen. Sen liikkuminen on vielä lähinnä mönkimistä, ja vie vielä useita viikkoja ennen kuin se oppii kävelemään. Silmät aukeavat jääkarhunpennuilla noin kuukauden, puolentoista ikäisenä ja ensimmäiset hampaat puhkeavat samoihin aikoihin ennen kahden kuukauden ikää.

Jääkarhunpentu noin 26vrk:n ikäisenä on suurimman osan ajasta lähellä emoaan, yleensä sen etujalkojen välissä. Eläintenhoitajat saavatkin näkyviin reaaliaikaisia vilahduksia pennusta vain sattumalta ennen kuin emo sulkee taas jälkeläisensä syliinsä. Pennun vointia tarkkaillaankin lähinnä valvontakameran nauhoituksia selaamalla.

Emon tehvtäviin kuuluu paitsi tarjota pennulle ravintoa maidon muodossa ja lämpöä ja turvallisuutta sylissä pitämällä, myös huolehtia jälkikasvunsa puhtaudesta ja suolentoiminnasta. Muiden nisäkäsemojen tavoin se nuolee pannun takapäätä ja saa sen näin virtsaamaan ja ulostamaan.

Jääkarhunpennun ollessa jo useamman viikon ikäinen, saattaa emo nousta useiksi minuuteiksi jaloittelemaan. Monesti se samalla se kohentaa petiään kasaamalla olkia keskelle pesää. Emo on käynyt myös juomassa useamman kerran, mutta kiirehtii aina heti takaisin vaativasti ääntelevän pentunsa luo.

 

 

 

 

Post to Twitter Post to Facebook


Write a comment

You need to login to post comments!