Tag: brown bear

Ranuan eläinpuiston Jemma-karhun kevätkarkelot

Lähes viiden kuukauden talvilevon jälkeen Ranuan eläinpuiston Jemma-karhulla riitti virtaa telmiä hangella, painia hirvennahkakäärön kanssa ja kaivella lumen alta edellissyksyisiä aarteita. Jemman Malla-emo otti sen sijaan omasssa aitauksessaan rauhallisemmin ja käväisi hakemassa hangelta oman hirvennahkansa ja vetäytyi takaisin pesän suojiin siitä nauttimaan.


Karhun talviuni

Ruskeat karhut ovat nukkuneet olkipedillään jo parisen kuukautta ja unta riittää vielä toinen mokoma. Näkevätköhän karhut unia…


Orvoksi jäänyt karhunpentu varttuu hoitajien huomassa

Emonsa hylkäämäksi joutunut karhunpentu varttuu keinoemojen hellässä huomossa. Kuusi kertaa päivässä tuttipullosta emonmaidonkorviketta imevä pikkukarhu painaa jo yli 6 kg. Paino on lisääntynyt ensimmäisen hoivaviikon aikana 150g:n vuorokausivauhdilla, mikä onkin juuri 3-4kk:n ikäiselle sopiva kasvuvauhti. Pentu maistelee jo kiinteääkin ruokaa, mitä se sa kaurapuuron, kalan ja hedelmien muodossa. Pentu kaipaa paljon läheisyyttä, olisihan se emonsa Lue lisaa…


Ranun eläinpuiston kuopus kasvaa hurjaa vauhtia

Tammikuun alussa syntynyt karhunpentu kiihdyttää kasvuaan kohti kevättä. Rasvaisen emonmaidon turvin alle puolen kilon painoisena syntynyt pikkunalle saa päivässä lisää elopainoa nyt kolmantana elinkuukautenaan n. 100g. Seuraavina viikkoina tahti vain kiihtyy ja painoa saattaa kertyä jopa 150g vuorokaudessa. Videossa 2kk:n ikäinen karhunpentu painaa n. 4kg. Kun karhunpentu on varttunut tarpeeksi suureksi seuratakseen emoaan, on aika Lue lisaa…


Malla-ruskeakarhu synnytti esikoisensa talvipesään

Ranuan eläinpuiston ruskeakarhu-uros Jehu sai pari vuotta sitten seurakseen tuolloin kolmevuotiaan Malla-naaraan Ähtärin eläinpuistosta. Nuorenparin ensimmäinen kesä kului pentumaisen leikin lomassa, mutta seuraavana kesänä heilasteltiinkin jo vakavammin. Riijuun tuloksen saivat eläintenhoitajat nähdä keskiviikkoaamuna 8.1. pesän valvontakameran välityksellä; Malla oli yöllä synnyttänyt. 15 minuuttia ennen synnytystä Malla alkoi näyttää levottomalta, ilmeisestikin supistukset alkoivat tuntua voimakkaammin. Itse Lue lisaa…


Jehu-karhu ulos kevääseen

Ranuan eläinpuiston 2-vuotiaan ruskeakarhun talviunet päättyivät tänä vuonna hieman totuttua aiemmin. Jehun isä oli päässyt ulos jo viikkoa aiemmin ja kävi poikansa pesän sivuluukulla koputtelemassa jälkikasvunsakin hereille. Pesän luukun auettua nuori karhu oli uteliaan varuillaan ja tutki tarkkaan ulkomaailmaa.   Pienen ulkoilmaan totuttelun jälkeen lumisen aitauksen tarkastus laajeni pidemmälle.   Karhun nahkaa epäilemättä kutittaa kuukausien Lue lisaa…